Lauri Viidan Kukunor. Satu ihmislapsille (1949) on saanut väitöskirjansa. Sakari Katajamäki tarkastelee tuoreessa teoksessaan Kukunoria muun muassa nonsensekirjallisuuden perinteessä, jossa korostuvat kielen leikin- ja pelinomaiset piirteet. Viidan Kukunoria pidettiin aikoinaan vaikeaselkoisena: ”kuudenvanha peikkopari, Kukunor ja Kalahari” käyvät keskenään dialogia läpi puheenomaisen kokoelman, jossa kielellä leikittely on läsnä kaiken aikaa. Katajamäen vastaväittäjä dos. Satu Grünthal antoi väittelijälle tehtäväksi lukea yhden katkelman ääneen väitöstilaisuudessa ja analysoida sen jälkeen katkelman kieltä.
Ääneen lukeminen toi esiin nonsensetradition erikoisuudet ihastuttavalla tavalla: sanajärjestys, rytmitys, tauottelu, toisteisuus ja äänteillä leikittely heräävät oikeastaan eloon vasta ääneen luettuna. Kuuntelemalla oivaltaa hölynpölyn merkityksellisyyden eli sen, miten kieli muodostaa tietoa ja rakentaa merkityksiä myös rakenteiden ja rytmin avulla. Katajamäki muistuttikin yleisöä lektiossaan, miten Kukunorin lukeminen (ja kuunteleminen) auttaa yhtäältä ymmärtämään kieltä ja sen monimerkityksisyyttä ja toisaalta tietoa ja sen muodostumisen – outoja ja epätavallisiakin – ehtoja. Samalla kielen avulla on mahdollista tuottaa nurinkurisuuksia ja uusia, yllättäviä tapoja hahmottaa ympärillämme olevaa. Nonsensekirjallisuutta pidetäänkin lingvistisenä kirjallisuudenlajina.
Yksi tunnetuimmista tämän lajin edustajista on Lewis Carrollin Alice’s Adventures in Wonderland (1865) eli Liisan seikkailut Ihmemaailmassa (1906 suomentanut Anni Swan), johon Viidan Kukunorkin kiinnostavasti peilautuu. Kielen korostuneesta merkityksestä kielii varmasti myös Liisan lukuisat suomennokset. Kun 1900-luvun alun lapset ovat saaneet lukea Anni Swanin käännöstä, minä puolestani tutustuin juuri lukemaan oppineena Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mannerin suomennokseen 1974, ja pojilleni luin 2000-luvun alussa Tuomas Nevanlinnan tuolloin ilmestynyttä mainiota käännöstä. Aivan kuten Liisasta myös Kukunorista nauttivat sekä lapset että aikuiset: tasapainoilu kielen merkityksellisyyden ja merkityksettömyyden rajapinnoilla, leikittely äänteillä ja riimeillä sekä uudissanojen kieputtelu tempaavat lukijat mukaansa maailmaan, jossa kommunikaation mahdollisuudet ovat moninkertaistuneet ja tuottavat suunnatonta iloa.
Laji avaa meille näkymän kielen hämmentävään ja ihmeelliseen maailmaan: kieli on iloa ja leikkiä, kontakti toiseen, ja hui! se on myös vakavaa ja rajaavaa: kieli määräilee meitä maailmaan ja olemisen tapoihin, mutta ah! ojentaa meille samalla mahdollisuuden keikuttaa vakiintuneita ajattelutapoja. Kielen ilo ja valta nousevat esiin Kukunorissa ja sen maailmaan voi upota lukemalla Katajamäen väitöskirjan.
Katajamäki, Sakari, Kukunor. Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa. Helsinki: ntamo 2016.