Blogi

Monikielinen runokonsertti

Runo muuttuu musiikiksi, kun sen kieltä ei ymmärrä. Oivalsin asian monikielisessä runokonsertissa.

Kulttuurikeskus Stoan lavalle nousi vuoron perään kymmenkunta Suomessa asuvaa runoilijaa, jotka lukivat tekstejään arabiaksi, espanjaksi, italiaksi, kurdiksi, saameksi, suomeksi, venäjäksi ja viittomakielellä. Käsiohjelmaan oli painettu runojen suomenkieliset käännökset, mutta kaikeksi onneksi katsomossa oli niin pimeää, että sisältöjen sijaan piti keskittyä vieraiden kielten äänteisiin, sävyihin ja rytmeihin.

*

Kun kuuntelee kieliä, joiden seassa ei kuule yhtäkään tuttua sanaa, tietää miltä muukalaisuus tuntuu. Onko mikään niin opettavaista kuin se, että ei ymmärrä yhtään mitään.

Joskus vieras kieli kuulostaa niin oudolta, että on vaikea uskoa kenenkään sitä ymmärtävän saati pystyvän sen avulla kommunikoimaan. Silloin sitä tosiaan kuuntelee kuin instrumentaalimusiikkia.

Kielet poikkeavat toisistaan paitsi äänteellisesti ja melodisesti myös rakenteeltaan ja sanastoltaan. Kuten hyvin tiedetään, kääntäminen kieleltä toiselle ei onnistu mekaanisesti, vaan siihen tarvitaan tulkitsevaa välittäjää, kääntäjää. Eroistaan huolimatta kielet kuitenkin muodostavat toistensa kaltaisia merkitysuniversumeja. Harvoin tulee ääneen ihmetelleeksi sitä tosiasiaa, että mitä tahansa kieltä voidaan kääntää mille tahansa kielelle. Noam Chomskyn mukaan maailman kielet perustuvat niin samankaltaiseen merkitysjärjestelmään, että marsilaisen kielentutkijan mielestä kyseessä olisi yksi kieli.

*

Kaikesta ”kulttuuriprojektimaisuudestaan” huolimatta monikielinen runokonsertti oli mielestäni teeskentelemätön ja aito taidetapahtuma, elävää kulttuuria. Paikka, jossa tilaisuus järjestettiin, sai kuitenkin pohtimaan kontekstin merkitystä merkitysten muodostumisessa. Pääkaupunkiseudun kulttuuritarjontaa seuraavalle ei tule minään yllätyksenä, että tällaiset ”monikulttuuriset” tapahtumat järjestetään usein juuri kulttuurikeskus Stoassa, etnistä moneutta uhkuvan Itäkeskuksen vieressä.

Kun ajatellaan suomalaisen kirjallisuuden paikkaa muuttuvassa kansallismaisemassa, paikanvalinta on kuitenkin siinä mielessä rajoittava, että se tunkee erikieliset tekijät kirjallisen kentän marginaaliin.

Oikea paikka Inger-Mari Aikio-Arianaickin, Anja Erämajan, Roxana Crisologon, Bosse Hellstenin, Marcel Jaentschken, Polina Kopylovan, Nzar Kwestanin, Hashim Matouqin, Diana Misteran ja Signmarkin esitykselle olisi tietysti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasali.