Blog

Ruotsinsuomalaisia jälkiä

 Ajatus siitä, että näkisin itseni osana suomalaisten historiaa Ruotsissa, on pitkään ollut mahdoton.

Kun vuonna 1987 vietin kesän Tukholmassa, en hakeutunut kovin innokkaasti muiden sairaalan suomalaisten työntekijöiden seuraan.  Yhden suomenkielisen ystävän tosin sain ja hänen kanssaan sovimme, että puhumme keskenämme ruotsia. Tietoa suomalaisten historiasta Ruotsissa, esimerkiksi 1960–70-lukujen massamuutosta, on kyllä ollut tarjolla. Sitä on vuosien varrella kertynyt äitini ja enoni, setien ja serkkujen puheista, joissa he ovat palanneet omiin Ruotsin-vuosiinsa. Mitään yhteyttä omaan elämääni en niissä kuitenkaan ole nähnyt.

*

Nyt halua ruotsinsuomalaisuuteen perehtymiseen on.  Uusi työni, sijaisuus Tukholman yliopiston suomen kielen oppiaineen kirjallisuudenlehtorina, on alkanut, ja on tuntunut luonnolliselta tarttua Antti Jalavan Asfaltblomman-romaaniin vuodelta 1980, tai oikeammin Pentti Saarikosken suomennokseen Asfalttikukka. Pohjatietoja tästä klassikosta oli sen verran, että osasin odottaa työttömyyden, viinanjuonnin ja köyhyyden kuvausta. Saarikosken käyttämä kieli kuitenkin yllätti. Siinä on 2000-luvullakin urbaanin maailmanmenon tuntua, vaikka metro ei ole metro vaan tunnelijuna. Helsinkiläisslangia muistuttavat ilmaisut, kuten mursa, farsa, jeparit tai skafferi, tuovat myös osuvasti esiin sen, että tarinan suomalaisnuoret Erkki ja Sirkka puhuvat keskenään pääasiassa ruotsia.

Asfalttikukka tarttuu monenmoisiin kieleen liittyviin jännitteisiin. Erkki ja Sirkka häpeävät ja raivoavat sitä, että eivät Ruotsissa kasvaneina ja suurimman osan elämäänsä siellä eläneinä osaa suomea kunnolla, vaikka tuntevat itsensä suomalaisiksi. Jalavan romaanin käsittelemä iso kysymys onkin, miksi suomalaisen pitää hävetä ja peitellä suomalaisuuttaan Ruotsissa.

Asfalttikukan ilmestymisestä on jo lähes 40 vuotta, ja kielen ja yhteiskunnallisen arvostuksen välisiä suhteita on jo selvitetty lukuisissa tutkimuksissa. Tiedetään, että suomen kieli on 1990-luvulta lähtien saanut julkista tunnustusta (ja myös laissa määritellyn aseman) yhtenä Ruotsin vähemmistökielenä, mikä on vaikuttanut myönteisesti ruotsinsuomalaisten käsityksiin omasta kielestään.

*

Kokonaan toinen asia on se, miten lukea Asfalttikukkaa ja muita ruotsinsuomalaisuuden historiaa avaavia klassikkoja ilman, että tulkinta musertaa tai aiheuttaa torjuntaa? Miten opettaa suomalaisten historiaa Ruotsissa, ja vieläpä niin, että uskaltaa nähdä itsensä osana sitä?

Tällaiset huolet tosin saattavat osoittautua täysin turhiksi. Suomessa tuntuu olevan vetovoimaa: Sisuradio uutisoi tällä viikolla, että Uppsalan yliopiston suomen kielen verkkokurssille on ilmoittautunut yli 200 opiskelijaa. Tukholman yliopiston suomen kielen peruskurssilaisille varattu tila puolestaan osoittautui liian pieneksi. Viikon paras uutinen on kuitenkin ollut se, kun yksi tukholmalaisserkuistani antoi ymmärtää, että harkitsee suomen kielen opiskelun aloittamista.  - Jännittyneenä jään odottamaan, millaiseksi oma sukutarinani alkaa täällä muotoutua.