Blog

Kirjallisuuden kansallinen järjestys

Vuonna 2012 lontoolainen toimittaja Ann Morgan luki satayhdeksänkymmentäkuusi kirjaa, yhden kirjan jokaisesta maailman maasta.* Luku-urakastaan hän, kuinkas muuten, kirjoitti kirjan, joka julkaistiin Britanniassa nimellä Reading the World ja Yhdysvalloissa The World Between Two Covers.

Idean Morgan sai havaittuaan, että hänen kirjahyllynsä koostui lähinnä brittiläisestä ja pohjoisamerikkalaisesta kirjallisuudesta. Ratkaisuksi hän keksi suorittaa yhdennaisen maailmankirjallisuuden intensiivikurssin.

Kirjojen etsimisessä hän sai apua sosiaalisesta mediasta, sillä julkaistuaan aikomuksensa hän alkoi saada suosituksia eri puolilta maailmaa. Kaikista maista ei suinkaan ollut helppoa löytää englanniksi kirjoitettuja tai käännettyjä kirjoja.

Huikein esimerkki ihmisten avuliaisuudesta oli se, kun Morgan oli kertonut somessa vaikeuksistaan löytää englanninkielistä kirjaa São Tomé ja Príncipesta ja kun hänellä sitten vain kuuden viikon päästä oli edessään yhdeksän vapaaehtoisen portugalin kielestä kääntämä kokoelma sãotoméjapríncipelaisia novelleja.

* * *

Suomen kannalta Morganin kirjallisuuden atlas on siinä mielessä mairitteleva, että sieltä löytyy peräti kaksi suomalaista kirjailijaa.

Suomea edustaa Arto Paasilinna Jäniksen vuodellaan tai siis romaanillaan The Year of the Hare (engl. Herbert Lomas). Huonomminkin olisi varmaan voinut valita.

Toinen Suomen kansalainen maailmankirjailijoiden joukossa on Irakia edustava mutta nykyään Suomessa asuva Hassan Blasim teoksellaan The Madman of the  Freedom Square (2009; engl. Jonathan Wright). Blasim kirjoittaa arabiaksi, mutta toistaiseksi hänen novellinsa on kirjamuodossa julkaistu ensimmäisenä juuri englanniksi. Vapaudenaukion mielipuolen on suomentanut suoraan arabiasta Sampsa Peltonen. Toinen englanniksi ilmestynyt Blasimin novellikokoelma, The Iraqi Christ, voitti Britanniassa käännöskirjoille myönnettävän Independent-palkinnon vuonna. Se oli ensimmäinen kerta, kun palkinto myönnettiin arabiasta käännetylle kirjalle.

* * *

Englanti on käännösten supervalta – ainakin siinä mielessä, että englannista käännetään kirjoja enemmän kuin mistään muusta kielestä. Mutta jos kääntämistä ajatellaan vaihtokauppana, englanti jää pahasti häviölle. Esimerkiksi Britanniassa julkaistavasta kaunokirjallisuudesta vain neljä viisi prosenttia on käännöksiä. On myös useita kieliä (ja maita), joista ei ole käännetty lainkaan kirjoja englanniksi. Suomessa käännöskirjallisuuden osuus on noin viidennes julkaistuista nimikkeistä, ja siinäkin englanti on ykkösenä, sillä englanninkielisen kirjallisuuden osuus käännöksistä on 1990-luvulta alkaen ollut peräti noin kaksi kolmannesta.

Englannin ylivalta käännöskirjamarkkinoilla ei tietystikään himmennä Ann Morganin luku-urakan arvoa. Hän kertoo oppimiskokemuksestaan näin:

When I looked back at much of the English-language literature I'd grown up with, for example, I began to see how narrow a lot of it was, compared to the richness that the world has to offer. And as the pages turned, something else started to happen, too. Little by little, that long list of countries that I'd started the year with, changed from a rather dry, academic register of place names into living, breathing entities.

Now, I don't want to suggest that it's at all possible to get a rounded picture of a country simply by reading one book. But cumulatively, the stories I read that year made me more alive than ever before to the richness, diversity and complexity of our remarkable planet.

Morganin sanoissa kaikuvat samat ”maailmankirjallisuuden” ideaalit, joista jo Goethe puhui 1800-luvun alkupuolella korostaessaan kansalliset rajat ylittävän kirjallisuuden merkitystä koko ihmiskuntaa yhdistävänä ominaisuutena.

Mutta vaikka kirjallisuus yhdistääkin meitä Maan asukkeja, se näyttäisi syntyvän erillisissä karsinoissa, nimittäin kansallisvaltioissa: Suomessa, Britanniassa, Irakissa, São Tomé ja Príncipessa.

* * *

Suomalaissyntyinen mutta Yhdysvalloissa tieteellisen uransa tehnyt sosiaaliantropologi Liisa Malkki on kirjoittanut ”asioiden kansallisesta järjestyksestä” (national order of things). Häneltä on suomennettu harmittavan vähälle huomiolle jäänyt mutta erittäin ajankohtainen artikkelikokoelma Kulttuuri, paikka ja muuttoliike (2012) (toim. Laura Huttunen; suom. Matias Helinko, Mirkka Helkkula, Laura Huttunen, Mari Korpela, Arvi Pihlman, Anna Rastas).

”Asioiden kansallinen järjestys” viittaa tapaan katsoa maailmaa kansakuntien matriisin läpi.

Malkki kuvaa kirjassaan, miten ihmisten suhteet paikkoihin luonnollistetaan kielessä, esimerkiksi kasveihin viittaavien metaforien avulla, aivan kuin ihmisillä kasvaisi jalkojen paikalla juuret. Kun ihmisten ja paikkojen välisiä kytköksiä pidetään luonnollisina, paikasta toiseen siirtymisestä tulee ongelma. Kieli ohjaa ajattelemaan myös liikkumista kasvitieteellisten termien kautta, kuten juuriltaan kiskoutumisena. Koska ”asioiden kansallinen järjestys” kiinnittää sekä kansalliset että kulttuuriset identiteetit johonkin tiettyyn paikkaan, juuriltaan kiskoutuminen uhkaa pilata ne ja tehdä niistä luonnottomia. Malkki kirjoittaa:

Kun asioiden oletetaan olevan liikkumattomia ja paikkaan kiinnittyneitä, syntyy tietynlainen kansallinen maantiede, siis sellainen, jossa maailma jakautuu toisensa poissulkeviin […] maailmanjärjestyksen yksikköihin. Tämä järjestys näyttää niin pitkälti itsestään selvältä, että siitä tulee lähes näkymätön. Se on myös syvästi metafyysinen ja moraalinen järjestys upottaessaan ”kansat” ja ”kulttuurit” ”kansallisiin maaperiin” ja ”kansojen perheen” Äiti Maahan.

* * *

Morganin kirjallinen maailmankartta innostaa pohtimaan kirjallisuuden, kansakunnan ja kielen välisiä kytköksiä. Mitä tarkoitamme silloin, kun sanomme kirjallisuuden olevan suomalaista? Pitääkö kirjallisuuden ylipäänsä olla aina jonkin maalaista? Mitä maata edustaa esimerkiksi saamelaisen Nils-Aslak Valkeapään kirjallisuus?

Entä mitä pitäisi ajatella kurdinkielisen kirjallisuuden ”kansallisuudesta”? Itse asiassa Morgan tekee poikkeuksen juuri kurdien kohdalla, koska hänen vuoden aikana lukemiensa kirjojen joukossa on runoilija Jalal Barzanjin muistelma The Man in Blue Pyjamas (2011). Kurdistan tuli valituksi mukaan listalle hankkeen nettisivustolla järjestetyn äänestyksen tuloksena. Ryhmästä ”Rest of the world” ääniä saivat myös Katalonia, Färsaaret, Amerikan alkuperäisasukkaat (Native America), Baskimaa sekä Bermuda.

Kurdinkielinen kirjallisuus on hyvä esimerkki kääntämisen epätasapainosta. Huolimatta siitä, että kurdia puhuu jopa 40 miljoonaa ihmistä, ensimmäinen englanniksi käännetty kurdinkielinen romaani, Bakhtyar Alin I Stared at the Night of the City (engl. Kareem Abdulrahman), ilmestyi vasta tänä vuonna.

Esimerkkejä siitä, kuinka kirjallisuuden ja kansallisvaltioiden rajat eivät suinkaan ole yhteneväisiä, löytyy helposti muitakin – niin historiasta kuin nykyajasta. Kun kirjallisuutta katsotaan kansallisen matriisin läpi, jää helposti näkemättä kaikki se monensuuntainen liike, joka sumentaa niin kansallisvaltioiden, kielten kuin ylipäänsä kulttuurien välille kuviteltuja rajoja.

 

* Jostain syystä en onnistu linkkaamaan Morganin kotisivulle, mutta tässä osoite: https://ayearofreadingtheworld.com/